Z-ØM – Turvapaikka
"When there's no more room in hell, the dead will walk the earth." - Peter, Dawn of the Dead

Pelipaikka


Pelipaikkana toimii legendaarinen Tervakosken Puuhamaa. Koko alue on täysin pelin yksityiskäytössä, mutta puisto on laitettu jo talviunille. Paikka näyttää hylätyltä huvipuistolta, sillä laitteet ovat varastoissa ja katoksissa eikä uima-altaissa ole enää vettä.
​
Puuhamaa on Janakkalan Tervakoskella sijaitseva huvipuisto, joka on toiminut suomalaisten kesäretkipaikkana jo vuodesta 1984. Puisto sijaitsee Alasjärven rannalla ja on aidattu ympäriltä. Puistossa on esteettömyys otettu hyvin huomioon, mutta pelin luonteen kannalta peliin osallistuvan kannattaa keskustella pelinjohdon kanssa, mikäli liikkuminen puistossa epäilyttää. Pelissämme on käytössä muutama rakennus, johon pääsee esteettömästi kulkemaan, mutta mikäli joutuu pakenemaan eläviä kuolleita, puistossa on paljon esteitä (kuten laitealueet ja mäet). Lisäksi pelialueella on todennäköisesti todella pimeää, joten liikkuminen on senkin puolesta jo hankalaa.
​
MITEN SINNE PÄÄSEE?
Puuhamaa sijaitsee Janakkalan Tervakoskella, joka taas sijaitsee Helsingin ja Tampereen välissä. Sinne pääsee kaikista helpoiten autolla moottoritietä (3/E12) pitkin. Tervakosken keskustasta on n. 1 km Puuhamaahan. Bussit kulkevat ainakin Hämeenlinna-Riihimäki-akselilla usein Puuhamaan kautta, mutta kesäkauden ulkopuolella vähemmän. Suosittelemme pelaajille kimppakyytejä. Puuhamaan alueella on runsaasti parkkitilaa, jonne auton voi huoletta jättää. Puuhamaahan sisäänkäynti tapahtuu pääportista (Tervakoskelta tullessa ensin koko Puuhamaan ohi).
Pelinjohdolla on mahdollisuuksien mukaan auto+kuski, jolla voi hakea pelaajia lähialueiden linja-auto- ja rautatieasemilta. Tervakoskella ei ole rautatieasemaa, vaan lähimmät sijaitsevat Riihimäellä ja Turengissa. Kyydeistä enemmän infoa myöhemmin.
Puuharyhmä Oyj/ Puuhamaa
Vähikkäläntie 11, 12400 Tervakoski
Finland
